Puolustusvoimien komentaja kenraali Ari Puheloinen on ottanut aiheellisesti kantaa puolustusvoimien tilaan, mikä on mietityttänyt mm. allekirjoittanutta pitkään.

Armeijan pitäisi olla kustannustehokas ja vastattava tämän päivän puolustustarpeisiin. Toisaalta vaaditaan säästöjä.

Tehokkuutta ajatellen varusmiesten pitäisi olla motivoituneita ja innokkaita asepalvelukseen, jotta koulutuskin tuottaisi tulosta nopeasti ja tehokkaasti. Olisi järkevää säästää resursseja siten, että varusmieskoulutukseen osallistuisivat ne nuoret, jotka todellisuudessa kykenevät palveluksen suorittamaan ilman psyykkisiä tai fyysisiä rajoitteita tai haluttomuutta.

Paitsi kykenevien varusmiesten koulutus, myös erikoistuminen, varmastikin palvelisi maanpuolustusta ja toisi säästöjä tehokkuuden paranemisen kautta. Mielestäni ei ole järkevää laajamittaisesti ja sumeilematta vähentää varuskuntia, vaan miettiä asiaa erikoistumisen kautta. Sodankylän varuskunta voisi profiloitua oman erikoisosaamisensa kautta; on se sitten erityisvaikeisiin olosuhteisiin liittyvää sissikoulutusta tai jotain muuta erityistä.

Lapissa on tilaa enemmän varusmieskoulutukseen ja erityisolosuhteet loistavammat kuin eteläisessä Suomessa. Myös aluepoliittisesti ja työllistävyyden kannalta Sodankylän varuskunnan säilyttäminen on tärkeää.

Sodankylän varuskunnan säilyttämisen edellytyksiä ovatkin hyvä aluepolitiikka ja kokonaisvaltainen näkemys, varuskunnan erikoistuminen ja varusmiespalveluksen vapaaehtoisuus, jotta saataisiin halukkaat ja kykenevät tehokkaasti koulutetuiksi.

lähetetty Sompiolehteen 25.9.2010