UKK-puiston kupeeseen Savukosken Sokliin kaavaillaan paitsi fosforin, myös torium-pitoisen niobin ja uraanin kaivuuta sillä verukkeella, että sillä tavoin saataisiin 20v:n ajaksi työpaikkoja. Todennäköisesti norjalaisyhtiö Yaralta työtä saisi vain aniharva paikallinen, vaan todennäköisempää on, että riskityöhön tuodaan ulkomaista halpatyövoimaa.

Ympäristöuhkana on mm vesistöjä pitkin, aina Pohjanlahteen saakka, lähtevä räjähdystypen, fosforin ja säteilevien radioaktiivisten aineiden valuminen. Paikallisesti kaivoksen haittavaikutusta olisi maamassojen siirrot, rikastushiekan käsittelyalueet, selkeytys- ja säännöstelyaltaat, räjähdyspöly ja -melu, Sokliojan yläosan kaavaillut läjite- ja jätealtaat, Yli-Nuortin kupeeseen useita saostusaltaita. Kaivoksen raakavesi otettaisiin pääuomasta ja Yli-Nuotista. UK-puiston alueelle on suunniteltu 3 jäteveden purkupaikkaa. Sotajoki katkaistaisiin ja keskiosaan tehtäisiin 40 neliökm:n patoallas kaivoksen jätevedelle, mikä joutuisi Kemijokeen. Nyt puhtaasta Nuorttijoesta katoaisi kalojen eliitti: taimen ja harjus. Kaiken tämän seurauksena virkistyskalastusmahdollisuus, luontomatkilu (vaellus, eräretkeily), marjastus ja porolaitumien saastuminen ja tuho olisi vääjäämätön. Matkailu- ja luontaiselinkeinot katoaisivat. Poronlaidunalueet kutistuisivat ja ravintorikkaan poronlihan saanti tyrehtyisi. Tuloksena olisi radioaktiivisella keinolannoitteella rikastuva teollisuus, sillä fosfaattia ei saada täysin puhdistettua.

Alueelle kaavaillaan 100km pitkää voimalinjaa, junarataa poronlaidunnusalueen halki, liikenteen lisääntymistä. Kaikki tämä verovaroin, jotta norjalaisyhtiö pääsisi rikastumaan.

Ainoat Euroopan maat, joissa uraania louhintaan, ovat Tsekki ja Romania.

Länsi-Euroopassa kaikki uraanikaivokset on suljettu niiden ympäristöriskien vuoksi.